Uusimmat blogit


26.8.2019

Viime syksynä oli Kajaanin vuoro julistaa maahan koulurauha ja siellä kutsuttiin mukaan myös kodit. Koittiko opettajillekin työrauha?

Työrauha on erityisen tärkeää nuorille opettajille, jotka asettuvat uuteen työyhteisöön ja opettelevat tuntemaan oppilaitaan. Opetussuunnitelmaan kuuluu kotien kanssa tehtävä yhteistyö, mutta työaikaa siihen on annettu kovin vähän. Nuorella opettajalla ei ole myöskään vielä tarvittavaa työkokemusta monenlaisten huoltajien kohtaamiseen.

Seurakunnan ja koulun yhteistyössä opettajien tukeminen on todella tärkeää. Väsynyt opettaja ei aina huomaa oireilevaa oppilasta tai luokassa kytevää kiusaamista. Kodin ja koulun välinen yhteistyö saattaa joskus kaventua huomauttaviksi Wilma -viesteiksi puolin ja toisin.

Ilahduttavan monessa seurakunnassa opettajille on järjestetty virkistysiltapäiviä tai hiljaisuuden retriittejä. Monilla kirkon työntekijöillä on työnohjaajakoulutus, jota voisi hyödyntää myös koulun puolella. Yhteistyökumppanina heillä on koulussa mahdollisuus olla ulkopuolisena kuuntelijana, jolla on vaitiolovelvollisuus.

Huolipuheen sijasta voisimme viljellä enemmän kannustusta ja positiivista puhetta siitä, mikä kaikki koulussa toimii hyvin ja näyttää onnistuvan. Se ei pilaa kenenkään päivää eikä ole itseltä pois. Vanhemman roolissa voisimme muistaa oman panoksemme koulun ilmapiiriin, kun kohtaamme lastemme opettajia ja keskustelemme kotona heidän työstään. Kunnioitus ja kritiikki eivät sulje pois toisiaan, mutta muuttavat puhetapaa.

Joka tapauksessa koulussa tehdään joka päivä ihmeitä! Toivottavasti opelle kuuluu tänään hyvää. 😊

Tuula Vinko
kouluyhteistyön asiantuntija

kuva: Brooke Cagle / Unsplash