Lisää aiheesta

Kristillisiä symboleja – A

Ankkuri
Ankkuri on yli kuoleman kestävän uskon ja erityisesti toivon symboli. Samalla se on viesti sitoutumisesta Kristuksen seuraamiseen.


Alttari
Alttari kuuluu moniin uskontoihin. Vanhastaan se on mielletty jumalille tapahtuvan uhrauksen paikaksi. Kirkossa alttari muistuttaa Kristuksen kuolemasta. Alttari sijaitsee yleensä kirkon itäpäädyssä, nousevan auringon suunnassa. Puolikaaren muotoiselle alttarille polvistuessaan voi sen kuvitella jatkuvan elämän ja kuoleman rajan toiselle puolen. Näin rukoukseen ja ehtoolliseen osallistuvat myös jo iäisyyteen siirtyneet.


Alttaritaulu
Alttaritaulu kuvaa jotain Kristuksen elämän tapahtumaa, krusifiksi ristiinnaulitsemista. Alttarilla ei tarivitse olla taideteosta, se voi avautua myös suoraan luontoon, jolloin näkymä johdattaa ajatukset maan ja taivaan luojaan.


Avaimet
Avaimet. Matteuksen evankeliumin mukaan Jeesus antoi taivasten valtakunnan avaimet Pietarille, joten hänet kuvataan yleensä avaimet kädessä. Kristillisen perimätiedon mukaan Pietari ristiinnaulittiin pää alaspäin, joten ylösalaisin oleva latinalainen risti viittaa häneen.


< Takaisin