Uusimmat blogit


24.8.2022

Tulevien varhaiskasvatuksen ja luokanopettajien kanssa sukelsimme identiteettien ja arvojen ja niiden pohjalta herkästi hersyvien konfliktien, polarisaation ja radikalisoitumisen teemoihin kurssilla ”Moninainen koulumaailma ja opettajan interkulttuurinen kompetenssi”.

Lue Saija Benjaminin kirjoittama ”Pintaa syvemmälle” -blogiteksti tästä.


6.4.2020

Kaksi tyttöä opiskelemassa koulun uskonnontunnilla

Jokainen vanhempi tahtoo lapselleen hyvät eväät elämään. Osittain ne karttuvat koulussa. Elämänkatsomustieto saattaa kuulostaa avarammalta oppiaineelta uskontoon verrattuna. Siksi moni isä tai äiti valitsisi sen lapselleen, mutta harmittelee, kun pitää ensin erota kirkosta. Opetusministeri onkin käynnistänyt selvityksen elämänkatsomustiedon avaamisesta myös kirkkojen jäsenille. Entä asian toinen puoli?

Nimestään huolimatta elämänkatsomustieto on enemmän taitoaine. Opetussuunnitelmien mukaan elämänkatsomustiedossa opetellaan demokraattista kansalaisuutta, perustellaan omia näkemyksiä, tutustutaan ihmisoikeuksiin ja katsomuksiin. Valitettavasti uskontoja käsitellään vasta yläkoulussa, muutaman oppitunnin verran. Jatkossa elämänkatsomustiedon pakollisissa lukio-opinnoissa ei käsitellä uskontoja.

Vuonna 1985 elämänkatsomustieto perustettiin katsomusaineeksi niille oppilaille, jotka eivät kuulu mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan. Se eetos aineella on yhä. Monista hyvistä sisällöistä huolimatta haasteeksi muodostuu oppilaan uskontolukutaito – miten se saavutetaan, jos uskonnollisia ilmiöitä ja käsitteitä ei opiskella? Globaalissa todellisuudessamme sitä taitoa tarvitaan enemmän kuin koskaan.

”Ymmärrä uskontoja, ymmärrä maailmaa.” Teologisen tiedekunnan sekä uskonnonopettajien slogan tiivistää olennaisen. Koulun antama uskonnonopetus kattaa niin uskonnolliset kuin uskonnottomat katsomukset jo alaluokilta alkaen. Jokaisen uskontoryhmän opetussuunnitelmassa käsitellään omaa uskontoa sekä uskontojen maailmaa ja hyvää elämää eli etiikkaa. Kun uskonnolliset ilmiöt ja niihin liittyvät peruskäsitteet tulevat tutuiksi, kyetään niistä myös keskustelemaan. Samalla välttyy monilta kulttuurikolareilta maailmalla liikkuessaan.

Joskus tieto lisää tuskaa, mutta paljon useammin se sivistää ja auttaa ymmärtämään. Siksi tietoa uskonnoista tarvitsevat kaikki, olipa oma katsomus mikä hyvänsä.

Tuula Vinko
kouluyhteistyön asiantuntija
Kirkkohallitus

kuva: Aarne Ormio / Kirkon kuvapankki


26.8.2019

Viime syksynä oli Kajaanin vuoro julistaa maahan koulurauha ja siellä kutsuttiin mukaan myös kodit. Koittiko opettajillekin työrauha?

Työrauha on erityisen tärkeää nuorille opettajille, jotka asettuvat uuteen työyhteisöön ja opettelevat tuntemaan oppilaitaan. Opetussuunnitelmaan kuuluu kotien kanssa tehtävä yhteistyö, mutta työaikaa siihen on annettu kovin vähän. Nuorella opettajalla ei ole myöskään vielä tarvittavaa työkokemusta monenlaisten huoltajien kohtaamiseen.

Seurakunnan ja koulun yhteistyössä opettajien tukeminen on todella tärkeää. Väsynyt opettaja ei aina huomaa oireilevaa oppilasta tai luokassa kytevää kiusaamista. Kodin ja koulun välinen yhteistyö saattaa joskus kaventua huomauttaviksi Wilma -viesteiksi puolin ja toisin.

Ilahduttavan monessa seurakunnassa opettajille on järjestetty virkistysiltapäiviä tai hiljaisuuden retriittejä. Monilla kirkon työntekijöillä on työnohjaajakoulutus, jota voisi hyödyntää myös koulun puolella. Yhteistyökumppanina heillä on koulussa mahdollisuus olla ulkopuolisena kuuntelijana, jolla on vaitiolovelvollisuus.

Huolipuheen sijasta voisimme viljellä enemmän kannustusta ja positiivista puhetta siitä, mikä kaikki koulussa toimii hyvin ja näyttää onnistuvan. Se ei pilaa kenenkään päivää eikä ole itseltä pois. Vanhemman roolissa voisimme muistaa oman panoksemme koulun ilmapiiriin, kun kohtaamme lastemme opettajia ja keskustelemme kotona heidän työstään. Kunnioitus ja kritiikki eivät sulje pois toisiaan, mutta muuttavat puhetapaa.

Joka tapauksessa koulussa tehdään joka päivä ihmeitä! Toivottavasti opelle kuuluu tänään hyvää. 😊

Tuula Vinko
kouluyhteistyön asiantuntija

kuva: Brooke Cagle / Unsplash


24.5.2019

virsikirja

Virsilaululla on Suomessa pitkä perinne. Se antaa kokemuksille yhteiset sanat. Sen avulla myös voidaan vahvistaa yhteyttä ihmisten välillä. Monelle virsikokemukset ovat alkuperäisintä kokemuspintaa musiikkiin. Kouluissa virsiä on perinteisesti laulettu päivänavauksissa, juhlissa sekä uskonnon tai musiikin oppitunneilla. Virsien käyttö on kuitenkin ollut jonkinlaisessa murroksessa 2000-luvun alusta lähtien. Uskonnonvapauslain uudistumisen myötä virsikeskustelu on lisääntynyt sosiaalisessa mediassa.

Perusopetuslakiin pohjautuvassa peruskoulun opetussuunnitelman perusteissa kerrotaan, miten virsikasvatusta kouluissa voidaan toteuttaa. Nykyinen ohjeistus on vuodelta 2014. Siinä opettajalle annetaan aiempaa suurempi pedagoginen vapaus päättää opetuksen sisällöistä. Virsiä kuitenkin ohjataan käyttämään opetuksessa edelleen.

Kirkko on reagoinut peruskoulun opetussuunnitelman perusteiden uudistumiseen. Koulun ja seurakunnan yhteistyön pohjaksi on laadittu Kumppanuuden korit. Sisällöt perustuvat mm. Opetushallituksen päivitettyihin ohjeisiin ja takaavat näin uskonnonvapauden toteutumisen. Kumppanuuden koreja on neljä: 1. yleissivistävä opetus, 2. perinteiset juhlat, 3. uskonnolliset tilaisuudet ja 4. kasvun ja hyvinvoinnin tuki. Toivon korimallin vapauttavan opettajia sekä seurakunnan työntekijöitä laulamaan ja laulattamaan rohkeasti virsiä opetussuunnitelman niille osoittamissa tilanteissa.

Suvivirren luonne

Suvivirsi soi pian taas useissa kevätjuhlissa ja tapahtumissa. Sen laulaminen on useille suomalaisille portti kesään. Vanhatkin muistot nousevat tähän hetkeen ja herättävät tunteita. Suvivirsi on ollut osa Suomen kevätjuhlaperinnettä 1800-luvulta asti. Sen suosiota Suomessa kuvastaa esimerkiksi se, että se on käännetty myös slangiksi.

Suvivirren luonne osana kevätjuhlaperinnettä herättää tällä hetkellä ristiriitaisia ajatuksia. Tekeekö virren laulaminen juhlasta uskonnollisen tilaisuuden? Missä kulkee uskonnonvapauden raja? Opetushallitus tarkensi ohjeita uskonnon opetuksesta peruskoulussa. Vuonna 2018 julkaistussa ohjeistuksessa otettiin kantaa myös juhlien järjestämiseen. Opetushallitus totesi, että yksittäisen virren käyttö on osa suomalaista kulttuuria, eikä sen takia juhlaa voida pitää uskonnon harjoittamiseksi katsottavana tilaisuutena. Myös perustuslakivaliokunta on ottanut kantaa asiaan. Sen mietinnössä muun muassa todetaan, että pitkälle viety uskonnollista alkuperää olevien perinteiden välttäminen ei edistä uskonnollista suvaitsevaisuutta.

Opinnäytetyö virsikasvatuksesta

Keväällä 2019 valmistuneessa opinnäytetyössä selvitettiin, millaisia mahdollisuuksia vuoden 2014 peruskoulun opetussuunnitelman perusteet antaa virsikasvatuksen toteuttamiseen nykypäivän peruskouluissa. Osana opinnäytetyötä raportoitiin virsilauluprojekti, joka toteutettiin Kiimingissä koulun ja seurakunnan yhteistyönä. Kaikki Kiimingin seurakunnan alakoulut osallistuivat kinkereille. Mukana olikin yli tuhat alakoululaista. Kiimingissä on vahva laulamisen kulttuuri, ja se kuului kinkereillä. Erityisesti pienimmillä kouluilla saattoi aistia huikeaa laulamisen voimaa. Se täytti koulun salit ääriään myöten.

Opinnäytetyössä tehtiin kysely eri puolilla Suomea asuville opettajille ja kanttoreille. Siinä kartoitettiin virsikasvatuksen toteuttamista sekä yhteistyötä koulun ja seurakunnan välillä. Vastaukset antoivat avartavia näkökulmia virsilaulun merkityksestä. Opettajat ja kanttorit olivat sitä mieltä, että virsilaulu on yhä tärkeä osa Suomen peruskoulun kulttuuria. Virsiä edelleen lauletaan päivänavauksissa, uskonnon tunneilla sekä juhlissa. Nykyinen opetussuunnitelma ei kuitenkaan ole yhtä sitova kuin aiemmin. Esimerkiksi vuosikohtaiset virsisuunnitelmat ovat jääneet paikallisista opetussuunnitelmista pois. Hajontaa onkin opettajien välillä entistä enemmän siinä, minkä verran he käyttävät arjessa virsiä opetuksessaan. Joka tapauksessa opettajat näyttävät pitävän virsikasvatusta merkittävänä esimerkiksi kulttuurihistorian siirtämisen ja yleissivistyksen kannalta.

Sekä opettajien että kanttoreiden mielestä yhteistyö koulun ja seurakunnan kanssa on kannattavaa. Lisäksi opettajat ja kanttorit kokevat, että oppilaiden mielestä virsilaulu on edelleen pääosin mukava juttu. Usean opettajan mielestä virsien laulaminen tukee opetussuunnitelmassa mainittujen oppisisältöjen eteenpäin viemistä. Opettajat kertoivat, että virsilaulu auttaa tunne-elämän käsittelyssä. Lisäksi virret tuovat lohtua ja turvaa. Virsilaulu tuntuu myös opettajien mukaan lisäävän yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Se luo yhdessä laulavaan ryhmään me-henkeä. Jokainen tarvitsee yhdessä laulamisen ja yhdessä olemisen kokemuksia. Tämä on tärkeää nykyaikana, koska se samalla tukee lasten laulamiskulttuuria ja siitä nousevaa yhteisöllisyyttä.

Teksti ja kuva: Tuija Syrjäniemi
Luokanopettaja, kirkkomuusikko
Oulu

Lisätietoa:
Syrjäniemi, T. 2019. Virsikasvatus alakoulussa vuoden 2014 peruskoulun opetussuunnitelman perusteiden mukaan. Näkökulmia virsilaulun opettamisen tarpeellisuudesta nykypäivänä. Opinnäytetyö.


1.4.2019

Koulun ulko-ovi aukeaa 190 aamuna vuodessa, kun moninainen joukko lapsia ja nuoria käy peruskoulua. Siellä on koko yhteiskunta pienoiskoossa. Jokaisen koulurepun pohjalta löytyy jotain evästä, enkä tarkoita nyt voileipiä. Oman perheen arvot ja katsomukset, kriisit ja kokemukset seuraavat kouluun. Niitä ei riisuta ulkotakin mukana naulakkoon.

Koulun tehtävänä on opettaa ja kasvattaa. Kasvatustehtävässään koulu tarvitsee kotien yhteistyötä ja koko kylän tai kaupunginosan toimijoita. Nykyiset opetussuunnitelmat velvoittavatkin koulun laajaan yhteistyöhön. Opettajat eivät kaipaa työnsä arvostelijoita vaan sen mahdollistajia, varsinkin silloin kun resurssit on vedetty tiukoille ja oppilaiden hyvinvointi horjuu.

Seurakunta on yksi koulun paikallinen voimavara. Ei vain kriisissä ja surussa vaan myös koulun kiireisessä arjessa, kun tarvitaan aikuista läsnäoloa ja kuuntelijaa. Osaavat nuorisotyöntekijät ryhmäyttävät luokkia ja järjestävät kerhotoimintaa, diakoniatyöntekijä voi tarjota tukea ja taloudellista ensiapua oppilaan perheelle, pappien kanssa saa keskustella kaikesta taivaan ja maan välillä ja kanttori voi rikastuttaa koulun musiikkikasvatusta. Kirkon jäsenyyttä ei kysellä eikä uskontoa harjoiteta muulloin kuin niissä tilaisuuksissa, joihin koulu järjestää mielekkään uskonnottoman vaihtoehdon.

Mielestäni kouluyhteistyö on parhaimmillaan silloin, kun se on moniammatillista kunnan ja seurakunnan yhdessä sopimaa toimintaa, johon kutsutaan mukaan myös muita alueen toimijoita unohtamatta vähemmistökirkkoja ja -uskontoja. Kyllä yhteistyö sujuu, kun tiedostamme ettei koulun tehtävänä ole kasvattaa hyviä kristittyjä tai hyviä muslimeja vaan hyviä ihmisiä.

Tuula Vinko
kouluyhteistyön asiantuntija


24.1.2019

Olen usein kuullut sanonnan ”kehitys kehittyy” ja olen aina ihmetellyt mitä tuo oikein tarkoittaa. Tietenkin minulle on hyvin tuttu monen edelleen käyttämä sanonta ”kestävä kehitys” mutta sekin on saanut pääni särkemään lähes yhtä mystisenä ilmaisuna kuin tuo ”kehitys kehittyy”. Niinpä itse ja kollegani Opetushallituksessa olemme lanseeranneet uuden sanonnan ”kestävä tulevaisuus”. Minulle tuo maistuu aivan erinomaiselta, kuin kesäinen, makea mansikka. Tulevaisuus, joka on kestävän elämän perusta ja turva. Maistuisiko myös sinulle?

Opetushallituksessa olen vuosien mittaa oppinut, että kehittäminen on äärettömän pitkäkestoista, sitkeää ja voimia vaativaa työtä. Lisäksi se on harkittua ja mietittyä tulevaisuuden rakentamista suunnitelmallisesti ja askel askeleella etenemistä. Ei mitään loikkia sinne ja tänne tai hyppelyä ismien perässä eikä varsinkaan aallon harjalla ratsastamista tai gloorian saamista. Se on työtä kestävän tulevaisuuden takaamiseksi. Se on työtä lasten ja nuorten eteen ja heidän puolestaan.

Kun nyt katselen uskonnon opetuksen kenttää, niin tulen surulliseksi ja pettyneeksi. Koen, että se työ, jolla vuosikymmenien aikana on suunnitelmallisesti ja päämäärätietoisesti pyritty luomaan kestävää ja hyvää tulevaisuutta ei merkitse joillekuille mitään. Vuosikymmenien aikana on pyritty laatimaan sellaiset valtakunnalliset säädökset, lait ja asetukset, joilla turvataan niin enemmistön kuin vähemmistön oikeudet saada hyvää ja kattavaa uskonnonopetusta kaikkialla ja kaikille. Niille, joille uskonto ei ole oikea, niin heille on turvattu sisaraineen elämänkatsomustiedon kautta samat oikeudet hyvään opetukseen ja tulevaisuuteen. Yli kolmenkymmenen vuoden aikana on systemaattisesti kehitetty oppiaineen tavoitteita ja sisältöä vastaamaan ajan ja tulevaisuuden haasteita valtakunnallisen ja paikallisen opetussuunnitelman kautta. Ja kaikessa keskeisiä teemoja ovat olleet tasavertaisuus, monipuolisuus, ajantasaisuus, tulevaisuuteen katsominen, yhteiskuntarauha ja monet muut tärkeät teemat. Ja mikä on tulos?

Tulos on se, että yhä useammalle tuolla kaikella ei ole mitään merkitystä, kun minä tässä ja juuri tässä minun kunnassa tai koulussa tiedän asian kuitenkin paremmin. Tiedän paremmin sen, että harkittu malli ei ole hyvä, tarkoin mietityt oppiaineen tavoitteet ja sisällöt eri uskontojen kohdalla eivät ole hyvät eikä silläkään ole mitään merkitystä, että eri lailla uskovat, siis vähemmistöt ja enemmistöt, otetaan tasavertaisesti huomioon. Ei, minä tiedän kaiken paremmin ja osaan rakentaa oppiaineen, joka takaa paremman tulevaisuuden. Tiedätkö? Osaatko?

Olen jo vanha ja aika paljon kaikkea nähnyt ja kokenut ja kait sen vuoksi joku voisi sanoa, että aika on kulkenut ohitseni ja olen jäänne menneestä, ei ole enää näkemystä tulevaisuudesta eikä siitä, mitä lapsille ja nuorille on parasta. Näin voi tietenkin olla mutta sen kuitenkin vielä tiedä, että se, mitä tällä hetkellä aika moni opetuksen ja koulutuksen järjestäjä, rehtori tai opettaja sanoo ”kehityksen kehittämiseksi” ei ole ”kestävän tulevaisuuden” rakentamista. Tulevaisuus, intra, rakentuu yhdessä ja yhteen suuntaan kulkien enemmistö ja vähemmistö huomioiden, oman uskonnon oppiminen mahdollistaen ja yhteiskunnan todelliset tarpeet – tieto, asenne ja ymmärrys – huomioiden eikä sooloilulla ja omien mallien tai jopa oman ”paikallisaineen” rakentamisella.

Näin olen aina uskonnonopetuksessa uskonut ja näin uskon tänään ja vielä huomennakin.

Pekka Iivonen


30.8.2018

Olen iloinen ja ylpeä uudesta Koulu ja kirkko -sivustosta. On tarvittu monenlaista osaamista ja yhteistyötä, jotta se on nähnyt päivänvalon. Kiitos siitä!

Koulu ja kirkko -logossa koulu on komeasti isolla, onhan sivuston tärkeimpänä kohderyhmänä kouluväki. Sisältöjen on hyvä olla koulun näkökulmasta katsottuna tarpeellisia ja käyttökelpoisia. Samalla niistä hyötyvät ne, jotka tekevät kouluyhteistyötä seurakunnissa ja järjestöissä. Opimme yhdessä puhumaan ”koulua”.

Sivuston tarkoituksena on innostaa ja vahvistaa sitä yhteistyötä, jota paikallisesti paljon tehdään. Aina tarvitaan myös uusia ideoita, avauksia ja innovaatioita. Sellaisia toivon jaettavan myös tässä blogissa sekä Uusia ideoita –palstalla vaikka kuvien kera. Itselle tuttu voi olla toiselle uusi.

Tule rinkiimme bloggaamaan! Voit tehdä sen kerran lukukaudessa tai tiheämmin. Sinä itse valitset tahdin oman tilanteesi mukaan. Hyvä yhteistyö lähtee aina vuorovaikutuksesta ja jakamisesta. Etukäteen ei voi koskaan tietää, mihin yhdessä päädytään. Tässä yhdessä ja samassa maailmassa.

Tapaamisiin koulussa sekä kirkossa!

Tuula Vinko

Tuula Vinko
kouluyhteistyön asiantuntija
Kirkkohallitus


28.8.2018

Koulu ja kirkko

Tule bloggaajaksi sivustollemme – voit kirjoittaa kerran lukukaudessa tai useammin. Blogissa käsittelemme ideoita ja kokemuksia koulun ja seurakunnan välisestä yhteistyöstä. Ota yhteyttä: tuula.vinko(at)evl.fi tai palautelomakkeella.