Uusimmat blogit


24.1.2019

Olen usein kuullut sanonnan ”kehitys kehittyy” ja olen aina ihmetellyt mitä tuo oikein tarkoittaa. Tietenkin minulle on hyvin tuttu monen edelleen käyttämä sanonta ”kestävä kehitys” mutta sekin on saanut pääni särkemään lähes yhtä mystisenä ilmaisuna kuin tuo ”kehitys kehittyy”. Niinpä itse ja kollegani Opetushallituksessa olemme lanseeranneet uuden sanonnan ”kestävä tulevaisuus”. Minulle tuo maistuu aivan erinomaiselta, kuin kesäinen, makea mansikka. Tulevaisuus, joka on kestävän elämän perusta ja turva. Maistuisiko myös sinulle?

Opetushallituksessa olen vuosien mittaa oppinut, että kehittäminen on äärettömän pitkäkestoista, sitkeää ja voimia vaativaa työtä. Lisäksi se on harkittua ja mietittyä tulevaisuuden rakentamista suunnitelmallisesti ja askel askeleella etenemistä. Ei mitään loikkia sinne ja tänne tai hyppelyä ismien perässä eikä varsinkaan aallon harjalla ratsastamista tai gloorian saamista. Se on työtä kestävän tulevaisuuden takaamiseksi. Se on työtä lasten ja nuorten eteen ja heidän puolestaan.

Kun nyt katselen uskonnon opetuksen kenttää, niin tulen surulliseksi ja pettyneeksi. Koen, että se työ, jolla vuosikymmenien aikana on suunnitelmallisesti ja päämäärätietoisesti pyritty luomaan kestävää ja hyvää tulevaisuutta ei merkitse joillekuille mitään. Vuosikymmenien aikana on pyritty laatimaan sellaiset valtakunnalliset säädökset, lait ja asetukset, joilla turvataan niin enemmistön kuin vähemmistön oikeudet saada hyvää ja kattavaa uskonnonopetusta kaikkialla ja kaikille. Niille, joille uskonto ei ole oikea, niin heille on turvattu sisaraineen elämänkatsomustiedon kautta samat oikeudet hyvään opetukseen ja tulevaisuuteen. Yli kolmenkymmenen vuoden aikana on systemaattisesti kehitetty oppiaineen tavoitteita ja sisältöä vastaamaan ajan ja tulevaisuuden haasteita valtakunnallisen ja paikallisen opetussuunnitelman kautta. Ja kaikessa keskeisiä teemoja ovat olleet tasavertaisuus, monipuolisuus, ajantasaisuus, tulevaisuuteen katsominen, yhteiskuntarauha ja monet muut tärkeät teemat. Ja mikä on tulos?

Tulos on se, että yhä useammalle tuolla kaikella ei ole mitään merkitystä, kun minä tässä ja juuri tässä minun kunnassa tai koulussa tiedän asian kuitenkin paremmin. Tiedän paremmin sen, että harkittu malli ei ole hyvä, tarkoin mietityt oppiaineen tavoitteet ja sisällöt eri uskontojen kohdalla eivät ole hyvät eikä silläkään ole mitään merkitystä, että eri lailla uskovat, siis vähemmistöt ja enemmistöt, otetaan tasavertaisesti huomioon. Ei, minä tiedän kaiken paremmin ja osaan rakentaa oppiaineen, joka takaa paremman tulevaisuuden. Tiedätkö? Osaatko?

Olen jo vanha ja aika paljon kaikkea nähnyt ja kokenut ja kait sen vuoksi joku voisi sanoa, että aika on kulkenut ohitseni ja olen jäänne menneestä, ei ole enää näkemystä tulevaisuudesta eikä siitä, mitä lapsille ja nuorille on parasta. Näin voi tietenkin olla mutta sen kuitenkin vielä tiedä, että se, mitä tällä hetkellä aika moni opetuksen ja koulutuksen järjestäjä, rehtori tai opettaja sanoo ”kehityksen kehittämiseksi” ei ole ”kestävän tulevaisuuden” rakentamista. Tulevaisuus, intra, rakentuu yhdessä ja yhteen suuntaan kulkien enemmistö ja vähemmistö huomioiden, oman uskonnon oppiminen mahdollistaen ja yhteiskunnan todelliset tarpeet – tieto, asenne ja ymmärrys – huomioiden eikä sooloilulla ja omien mallien tai jopa oman ”paikallisaineen” rakentamisella.

Näin olen aina uskonnonopetuksessa uskonut ja näin uskon tänään ja vielä huomennakin.

Pekka Iivonen