Pyhitä lepopäivä

Mökki

Heinosten perhe viettää kaiken vapaa-aikansa mökillä. Mökillä on paljon askaroitavaa ja harrastettavaa, ja tietysti välillä täytyy myös siivota.

Sarjan kolmas, kolmanteen käskyyn liittyvä elokuva kertoo Heinosten myöhäissyksyn sunnuntaipäivästä mökillä.

 

 

Ajateltavaa

Heinosen perhe viettää mökillä kaiken liikenevän ajan. Isä ja äiti nauttivat, Jenni ja Laura kärsivät - toinen hiljaa ja toinen vähän äänekkäämmin.

Vanhemmat eivät ymmärrä, että heidän tyttärensä ovat kasvaneet isoiksi ja haluavat suuntautua myös perheen ulkopuolelle. Viikonvaihteen mökkiretki on vanhemmille henkireikä, mutta Jennille ja Lauralle stressitekijä. Vanhempien lepopäivän vieton malli kääntyy tarkoitukseltaan päinvastaiseksi tyttöjen kohdalla. Mökillä olo ei ole lepoa vaan pitkästyttävää pakkopullaa.

Kysymyksiä

  • Kenen ehdoilla lepopäivää tulisi viettää? Minkälaiset asiat auttaisivat Jennin ja Lauran vanhempia ymmärtämään lastensa turhautumisen?
  • Mitä kuuluu hyvään lepopäivään? Mitä tarkoittaa lepopäivän pyhittäminen?
  • Tilanne voisi olla myös päinvastoin. Jenni ja Laura sanelisivat viikonvaihteen viettämisen ehdot. Minkälainen tämä lepopäivä olisi?

Katekismus

Jumala on antanut ihmiselle sekä työn että levon. Lepoon kuuluu muutakin kuin nukkuminen ja ruumiin lepo. Pysähtyminen Jumalan eteen on lepopäivän syvin tarkoitus.

Hiljaisuudessa aavistamme pyhyyden olemassaolon, vaikka emme osaisikaan antaa sille nimeä ja muotoa. Oma rikkinäisyytemme ja elämän ristiriitaisuus herättävät meissä kysymyksiä ja pakottavat etsimään niihin vastauksia.

Lue lisää 3. käskystä katekismuksesta

 

Henkilöhahmot

Äiti Liisa, 43, pitää mökillä olemisesta. Hän on sitä mieltä, että perheen kuuluu tehdä yhdessä asioita. Siksi myös tyttöjen pitää myös tulla viikonvaihteiksi vanhempien kanssa mökille. Äiti jaksaa muistuttaa tytöille, että aiemmin he tuskin suostuivat lähtemään mökiltä loman päätteeksi pois. Miksi mökkeily olisi muka yhtäkkiä muuttunut niin kamalaksi?

Isä Lassen, 44, mielestä mökki on paratiisi maan päällä. Isä rakastaa tyttäriään Jenniä ja Lauraa yli kaiken. Hän on kuitenkaan tuskin huomannut, että tytöt eivät enää leiki nukeilla eivätkä hyppää pihalla narua. Kun tytöt purnaavat jostakin, isä ajattelee, että tilanne rauhoittuu parhaiten, kun järjestetään jotakin kivaa yhteistä tekemistä, kuten pikku nikkarointia tai vaikkapa perheen yhteinen retki luontoon.

Laura, 14, ei viihdy mökillä. Hänen lempipuuhiaan ovat lukeminen, laskettelu ja ajanvietto kavereiden kanssa. Laura on luonteeltaan kärkevä, ja ilmaisee mielipiteensä suoraan. Vanhempien mielestä Laura on muuttunut erityisen hankalaksi viimeisten vuosien aikana. Äiti ajattelee, että Laura laittaa tahallaan kapuloita rattaisiin ja käyttäytyy ikävästi.

Isosisko Jenni, 15, on luonteeltaan hiljainen ja mukautuva. Hän pitää kotioloissa olemisesta. Jennillä on poikaystävä Sipi. Joskus Jenni haluaisi viettää viikonvaihteen siten, että saisi olla myös hänen kanssaan. Äidin mielestä seurustelulle kuitenkin löytyy riittävästi aikaa koulupäivinä, eikä hänen mielestään seurustelua kannata ottaa vielä Jennin iässä tosissaan.

Palvelun tarjoaa Kirkkohallitus.

Ota yhteyttä
Eteläranta 8, PL 210, 00131 Helsinki
Vaihde (09) 1802 1 | Kartta
kouluyhteistyön asiantuntija Tuula Vinko **@**| Seurakunnat