Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.

Nettiosaajan elämä muuttuu

"Nettiosaajan elämä muuttuu" on sarjan ensimmäistä käskyä vastaava elokuva. Siinä 18-vuotias Jarkko Marttinen on kutsuttu television puheohjelmaan myytyään itse perustamansa nettiyrityksen huikeaan hintaan suurelle eurooppalaiselle mediayhtiölle. Jarkon elämä näyttää saavan uuden suunnan.

 

Ajateltavaa

Nettiosaajan tarina ei ole kertomus siitä, että rikastuminen on väärin ja rangaistavaa. Tarinan kärki sitä vastoin kysyy, mikä on tavoittelemisen arvoista. Ovatko omaisuus ja vaikutusvalta ovat ottaneet maailmassa sen roolin, johon tulisi kuulua lähimmäiset ja heikompiosaiset, vastuu ja huoli ympäristöstä ja oikeudenmukaisuuden toteutumisesta?


Kun nuorelta nettiosaajalta kysytään, mitä raha hänelle pohjimmiltaan merkitsee, hän vastaa sen merkitsevän ennen kaikkea turvallisuutta. Kuten tarinassa käy ilmi, raha ei taannut hänelle turvallisuutta tai onnea, koska elämässä on liian monta sellaista osa-aluetta, joihin rahalla ei voi vaikuttaa.

Kysymyksiä

Kertomuksen muut kysymykset katsojalle liittyvät myös rahaan ja turvallisuuteen:

  • Tunsinko kateutta nuorta osaajaa kohtaan? Nuori mies, jolla on satoja miljoonia pankkitilillä.
  • Onko hänen rikastumisensa ansaittua, vaiko väärin kaikkia niitä kohtaan jotka tekevät työtään päivästä toiseen koskaan rikastumatta?
  • Rahaa tarvitsee jokainen ruokaan, juomaan, vaatteisiin ja asumiseen. Joskus on myös mukava käydä elokuvissa, ulkona tai matkustaa jonnekin. Miksi ylimääräinen raha on kuitenkin kadehdittavaa niillekin, joiden perustoimeentulo ja elämä on mukavalla mallilla?
  • Miksi on vaikea uskoa vakuuttelua, että raha ei merkitse onnellisuutta?
  • Kuinka paljon omaisuutta ihmisellä täytyy olla, jotta hän olisi tyytyväinen?
  • Minkälaiset asiat tuovat elämään oikeasti turvallisuutta?
  • Onko vanhanaikaista kehoittaa kunnioittamaan Jumalaa? Mitä Jumalan kunnioitus on?

Katekismus

Jumalan tunteminen on elämämme tärkein ja perustavin asia.

Jumala lähestyy meitä keskellä elämää, vaikka emme sitä aina ymmärräkään. Kohdatessaan hänet ihminen sekä pelkää että rakastaa häntä. Jumalan pyhyys herättää pelkoa, mutta Jumalan rakkaus vetää puoleensa.

Lue lisää 1. käskystä katekismuksesta

 

Henkilöhahmot

Jarkko Marttinen on 18-vuotias tietotekniikan opiskelija, joka perusti mobiilipalveluja tuottavan yrityksen 16-vuotiaana. Jo pian kävi selväksi, että hän osui kultasuoneen. Reilun vuoden jälkeen eurooppalainen suuryritys tarjoutui ostamaan Jarkon kehittelemän yritysidean, ja maksamaan kauppahinnan pääosin omien osakkeidensa optioina. Kaupan koko arvoa ei julkistettu, mutta pidettiin selvänä, että se oli arvoltaan ainakin 350 miljoonaa euroa.

Jarkko on kaveripiirissään suosittu, seurallinen ja osallistuva nuorukainen. Vaikka hän on paneutunut yritykseensä ja työhönsä, hän silti ehtii käydä ystäviensä kanssa ulkona, elokuvissa, ravintolassa ja pelaamassa sählyä. Kaveriporukka on suunnitellut lähtevänsä keväällä Itävaltaan laskettelemaan. Yrityskaupan varmistuttua Jarkko lupasi juhlan kunniaksi tarjota koko lystin parhaille ystävilleen.

 

Palvelun tarjoaa Kirkkohallitus.

Ota yhteyttä
Eteläranta 8, PL 210, 00131 Helsinki
Vaihde (09) 1802 1 | Kartta
kouluyhteistyön asiantuntija Tuula Vinko **@**| Seurakunnat