Katolinen kirkko liittää Suomen Eurooppaan

Katolinen kirkko vaikutti keskiajalla kaikkialla Euroopassa. Kirkkoon kuuluminen liitti myös Suomen osaksi eurooppalaista kulttuuria. Kirkon vaikutus oli niin syvä, että aikakautta kutsutaan katoliseksi keskiajaksi.

Keskiajalla Suomen uskonnollista elämää värittivät monet katolisen kirkon erityispiirteet, jotka myöhemmin hiipuivat. Esimerkiksi luostareita ja veljeskuntia oli Suomessa useita. Dominikaanien ja fransiskaanien kerjäläisveljistöt liikkuivat esimerkiksi Turussa ja Viipurissa. Birgittalaisluostari puolestaan sijaitsi Naantalissa.

Keskiajalla sai alkunsa myös suomalainen kansanopetus. Kirkko ja koululaitos ovat olleet matkakumppaneita 1200-luvulta lähtien. Silloin alkoi säännöllinen opetustoiminta, jota järjesti katolinen kirkko Turun katedraalikoulussa sekä kaupunki- ja luostarikoulussa. Korkein koulutus puolestaan hankittiin eteläisemmästä Euroopasta, esimerkiksi Pariisin ja Erfurtin yliopistoista.

Palvelun tarjoaa Kirkkohallitus.

Ota yhteyttä
Eteläranta 8, PL 210, 00131 Helsinki
Vaihde (09) 1802 1 | Kartta
kouluyhteistyön asiantuntija Tuula Vinko **@**| Seurakunnat